
Vaatetusompelija hallitsee sekä teollisen että ateljeetyyppisen vaatteiden suunnittelu- ja valmistusprosessin. Hänellä on valmiudet toimia yrityksissä kaavoituksen, valmistuksen ja viimeistyksen eri tehtävissä. Hänellä on hyvä materiaalituntemus ja taito valmistaa tuotteita kankaiden lisäksi alan erikoismateriaaleista, kuten esimerkiksi nahasta. Vaatetusompelijan luovuutta ja kädentaitoja tarvitaan myös pukuvuokraamojen, teattereiden sekä esiintyvien taiteilijoiden puvustuksessa. Korjausompelu ja vaatteiden muodistus on myös osa vaatetusompelijan työnkuvaa. Vaatetusompelijan tehtävät edellyttävät jatkuvaa muodin ja trendien seuraamista, uusien materiaalien tuntemusta ja tiedon soveltamista kulloisiinkin työtehtäviin.
Opintoihin sisältyvien asiakaspalvelu- ja yrittäjyysopintojen kautta opiskelija omaksuu liiketaloudellisen ajattelutavan, mikä antaa valmiuksia toimia vaatetusalan kaupan asiakaspalvelussa ja kokemuksen myötä mahdollisuuden toimia itsenäisenä yrittäjänä. Vaatetusalalla toimiva käyttää tietotekniikkaa apuvälineenään ja hyödyntää taitojaan tietojen sähköisessä välityksessä osapuolelta toiselle.
Vaatetusompelija on luotettava, laatutietoinen, oma-aloitteinen sekä asiakaspalvelu- ja yhteistyöhenkinen. Hän osaa soveltaa oppimiaan taitoja ja tietoja vaihtelevissa työelämän tilanteissa. Hän pystyy näkemään työnsä osana suurempia tehtäväkokonaisuuksia ja ottamaan työssään huomioon lähialojen ammattilaisten tehtävät.
Vaatetusalan ammattilaisella on loogista ajattelu- ja hahmottamiskykyä, hän on kädentaitojen moniosaaja, joka ymmärtää ja osaa muodonhallinnan. Vaatetusalalla työskenteleviltä vaaditaan tietotekniikan taitoja, yrittäjämäistä asennetta, markkinoinnin perusteiden hallintaa sekä taitoa toimia vuorovaikutuksessa myös ulkomaisten yhteistyöyritysten kanssa.


SIVUN ALKUUN